Elämää ja eläimiä...tervetuloa ♥

tiistai 5. marraskuuta 2013

Torttuja torkkujalle ja Chillnorway ♥

Enpäs ole kerennyt tänne tulla lainkaan, päivät ovat menneet kiireen viedessä eteen päin päivästä toiseen.
Tänään töistä tullessani meninkin sohvalle makoilemaan ja heräsin parin tunnin päästä, en tosin virkeänä vaan väsyneenä. 
Sohvalla olisinkin voinut makoilla uuteen aamuun asti, mutta hevoset odottelivat ruokinnalle. Sohvalla kainalossani viihtyi myös väinö (nalle), jonka olen vuosia sitten ostanut kirpparilta. Väinöllä oli hintaa aika paljon, mutta jokin siinä viehätti niin kovasti, että päätin antaa sille uuden kodin.


Tänään tuli paistettua myös vuoden ensimmäiset joulutortut, jotka maistuivatkin pitkästä aikaa niin hyvälle!


Torttuja syödessä piti maistella myös mummun leipomaa ihanaa suussa sulavaa kääretorttua. 


Ostin jokin aika sitten Chillnorwayn ihanan tunikan. Tämä on niin ihana legginsien kanssa ja menee kesällä näinkin. Pidin kovasti tunikan yksityiskohdista. Mies totesi sen nähtyään, että olenko ostanut uuden yöpaidan ;)  


Tänään sain ihanaa postia, olin voittanut arvonnassa.  Arpavoittoa tulikin ihailtua sitten mennen tullen, oli se niin ihana ♥ 


Olin voittanut kaunis pieni elämä blogin arvonnassa Annen ihanan kirjan kaunis pieni joulu. Kiitos Anne, ihana kirja! Suosittelen ♥


Mutta nyt taidan mennä yötallille ja sitten suihkuun...Hyvää yötä ♥

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon voitosta Voi joulutorttuja! Tontutkin on päässy tortulle -Ritva

    VastaaPoista