Elämää ja eläimiä...tervetuloa ♥

torstai 5. kesäkuuta 2014

Punaista, suolaista ja telttailua

On tämä päivä tarjoillut, saas nähdä tuleeko vielä ukkosta. Punaista näki koko perhe, nähtyään minun punaiset housut pyykki kasassa jonka kannoin ulos kuivumaan. Olin laitellut vaaleita vatteita (silmät kiinni) koneeseen ja hupsista, sinnehän olikin joutunut minun punaiset housuni jotka taatusti ja aina päästävät väriä.
Vaatteet olivat raikkaita pesusta, mutta väri pläjäytyksestä kammottavia. Pesussa oli pari kivaa (ennen siis kivaa ) raita paitaa, joissa nykyään onkin somat vaalenapunaiset raidat. Voi vide... kun ottaa pattiin.


Täällä onkin ollut aikamoinen helle tänään ja suolainen maistui mainiosti. Tästä pitaleivästä onkin tullut meidän perheessä kunnon suosikki. Leivät täytetään omilla herkuilla, toiset täyttävät herkun tonnikalalla ja toiset lihalla. Tästä satsista tuli parempi kuin viimeksi, johtunee varmaan siitä, että luin ohjeen loppuun asti.


Vatsa täytettynä onkin hyvä mennä päikkäreille piha puskassa olevaan telttaan. Nuorimmainen on aivan innoissaan teltasta ja haluaisikin mennä yöksi sinne nukkumaan, katsotaan koska koitetaan nukkua ulkosalla.
Toisaalta kuulin juuri naapurilta, että täälä lähellä on näkynyt susia ja on se karhukin vielä maisemissa.
En välttämättä haluaisi oikeaa nallea unikaveriksi...


Koska olet viimeksi nukkunut teltassa?

3 kommenttia:

  1. Jep, lapsena yritin nukkua äidin kanssa pihalla teltassa. Ei siitä mitään tullut. Varikset rääkyivät, selkää kolotti ja oli kuuma. Sen jälkeen en olekaan telttaillut ;0)

    VastaaPoista
  2. Punaiset housut vaaleiden vaatteiden joukossa peseytymässä ei ole kyllä yhtään kiva juttu, ellei sitten ole vaaleanpunaisen ystävä ;) toinen vähintään yht kiva juttu on, kun nenäliina on jäänyt taskunpohjalle ja pesee koneellisen mustaa pyykkiä, sitäpä nöyhtää onkin sitten tosi kiva nyppiä kaikista vaatteista pois...
    Jos tykkäät arvonnoista, niin tervetuloa kurkistamaan blogiini, siellä on arvonta käynnissä =)

    VastaaPoista
  3. Meilläkin hieman mietinnässä teltan hommaaminen että kesällä voisi siellä yöpyä mutta toisaalta leikkimökissäkin on hyvä nukkua kunhan vaan saa lukon sisäpuolelle.

    VastaaPoista