Elämää ja eläimiä...tervetuloa ♥

perjantai 9. tammikuuta 2015

TILDA on täällä taas

Silloin kun tilda ei ollut vielä päässyt suomenkielisiin kirjoihin, hullaannuin jo valtavasti hassuista ja ihanista käsitöistä joita Tone Finnangerin käsissä syntyi. Kirjoja tuli kerättyä isot pinot ja omepelukone surrasi kaiket hetket joita vapaaksi voisi kutsua. Tilda innostuksessa tuli ommeltua niin kissat kuin koiratkin sekä valtavasti muita ompeleita. Suurin työni taisi olla tilkkutäkki tildan tapaan, johonka kirjottiin kuvioita ja tekstiä. Työ oli minulle liian aikaa vievä ja se meinasikin jäädä useasti tekemättä. Luonne kuin on vähä sellainen, että pitäisi saada heti valmiiksi. Tosin lopussa kiitos seisoi ja peitosta tuli niin kaunis, että se kirjaimellisesti ostettiin käsistäni ;) Mutta asiasta tähän päivään tai vaikkapa joulupukin tuomisiin, sain äidiltäni lahjaksi uutukaisen Tildan talvisia tunnelmia kirjan. Kirjaa on katseltu kuola valuen, kuinka ihania töitä se onkaan jälleen täynnä.


                    Kirjassa komeili söpöjä risusarvisia poroja...ja


                                   Tämä possu pääsee hieman lujempaa.


                                        Voisihan joulukuusi olla vaikkapa tälläinen.


        Tälläisen lampaan minäkin tahtoisin kainalooni ottaa.


Tällä koneella ei paljoa ommella, mutta sitä katsellessa ainakin innostusta tulee.

Kirja on syntynyt Norjalaisessa tunturituvassa ja kuvat olivatkin kuin suoraan lumisesta satumaasta.
Kirja onkin tuttuun tapaansa täynnä innostavia sekä kauniita ohjeita pullollaan. Odotan innolla alkavaa tuttavuuttani sen parissa. Oletko jo tutustunut Tildaan?

3 kommenttia:

  1. Söpöjä kuvia tildasta.Oletko itse piirtäny blogi kuvan hevosperheestä.On hieno?-Ritva

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihana kirja! Tuo poro ja ompelukone ovat hauskoja.

    VastaaPoista