Elämää ja eläimiä...tervetuloa ♥

lauantai 14. syyskuuta 2013

Valkosipulia ja omena monsterit

Tämä päivä on jotenkin mennyt sumussa huonojen unien takia. Miehellä oli koko yön kauhea hammassärky, johon ei tuntunut auttavan mikään. Mies ravaili ylä- ja alakerran väliä, kävi polilla ja lähti aamulla särkypäivystykseen. Aamulla noustessa tuntui, ettei ole tullut nukuttua ollenkaan ja oma olokin tuntui väsyneeltä ja flunssaiselta. Tänään tein pizzaa ja päälle laitoin valkosipulia flunssan karkotteeksi. 




Jälkkäriksi tein lusikkaleipiä ja keksien ollessa valmiina huomasin, että niiden väliin ei nyt sitten olekkaan marmeladia tai muuta täytettä. No keksit syödään sitten ilman täytteitä ja laitetaan tämäkin väsymyksen piikkiin, niin kuin se että meinasin viedä tytöt aamulla kouluun. 




Tämä päivä onkin mennyt puoli vaihteella eteenpäin ja onneksi tälle päivälle ei ollut mitään extra hommaa. Eilen vuolin kaviot ja uuden koira-aitauksen teko on kesken, mutta se homma ei karkaa vaikka lepopäivä onkin. Löysin muuten jokin aika sitten ihanan Zaran paidan syksyyn. 



Yläosa on neulemainen ja alaosa on läpikuultavaa kangasta, edessä on vetoketju ja hihoissa niittinapit, samalla reissulla katselin ihanaa tähtivilttiä joka oli puoliksi silkkiä. Viltti oli tosi ihana ja laadukkaan tuntuinen, mutta jäin miettimään käytännöllisyyttä, koska vilttiä ei suositeltu pestä ollenkaan. Ostappa nyt sellainen tähän taloon, jossa kaakaot kaatuu sohvalle ja koira pyyhkii kuonoaan sohvan reunaan. 

Nuorempi tytär leikki tänään ulkosalla ja menin katsomaan kuistille mitä neiti puuhailee, sielä hän valmisti hurjia omena monstereita. Nämä olivat vielä kuulemma kaikenlisäksi myrkyllisiä!



 Omena monsteri oli saanut tammenterhoista kunnon silmät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti